Hae
Aliisa ihmemaassa

Näihin asioihin rahaa kuluu salakavalasti

Yrität säästää mutta tuloksetta. Ostat kaupasta halvinta mahdollista ruokaa, mutta silti lasku ylittää mahdollisen budjetin. Kun pakollisten menojen aika tulee, rahat riittävät juuri ja juuri tai sitten eivät. Mikä on mennyt pieleen? Säästäminen arjessa oma lajinsa, mitä erityiset ”piiloon” jäävät menot tahtovat sabotoida. Tässä muutama esimerkki kohteista, joihin rahaa menee yllättävän paljon.

Suoratoistopalvelut ja muut vastaavat

Minulla on edelleen Bookbeat käytössä. No, esimerkiksi Spotify ja Netflix voisivat olla kiva juttu, mutta käyttö olisi sen verran vähäistä että olen jättänyt väliin. Siedän Youtuben mainoksia sen verran hyvin edelleen, etten ole edes Spotifyta kokenut tarpeelliseksi. Vaikka markkinoija osaisi puhua miten ihanasti tahansa, kannattaa todellakin miettiä vastaako palvelun tarpeellisuus maksettavaa hintaa.

Mitä useampi suoratoistopalvelu tai muu vastaava käytössä on, sitä enemmän niihin menee rahaa kuukausittain. 25-30 euroa voi tuntua pieneltä määrältä, mutta yhteissumman noustessa lähemmäs 100 euroa kyseessä voi olla merkittävä määrä rahaa erityisesti silloin, kun vaikkapa on ihanan odotettu sähkölaskun maksamisen aika. Kuten myönsin itsekin käyttäväni Bookbeatia, mutta se on ainoa mille todella on toistaiseksi käyttöä. Jos käytössä on esimerkiksi useampi tv-ohjelmia ja elokuvia tarjoava palvelu, niiden kohdalla on hyvä pohtia onko jokainen palvelu hintansa arvoinen.

Rahapelit

Kiitos mainonnalle, media nostaa täysillä esille ne yksittäiset lottovoittajat. Vaikka lottovoiton todennäköisyys on tasoa mahdoton, silti monet innostuvat näistä uutisista ja ottavat muutaman lisärivin jos sittenkin tärppäisi. Haasteenta on kuitenkin se äärimmäisen pieni todennökäisyys. Kyllä, päävoitolla todellakin saa omansa takaisin. Siinä kuitenkin voi käydä niin, että markkinoija itse pääsee enemmän voitolle.

En ole rahapelejä vastaan, paitsi peliongelmaisten on parasta pysyä niistä etäällä. Olen itsekin kokeillut lottoamista niin, että kuukauden aikana maksimisumma on 10 euroa. Lopulta luovuin siitäkin ihan vain siksi, että häviön määrä jäi suuremmaksi. 10 euroa on minulle summa, jolla saa esimerkiksi aika paljon ruokakaappeihin perustarvikkeita. Mieluummin käytön sen niihin. Osalla rahapeleihin laitettu summa kuukaudessa ylitää 100 euroa. Tästä voi itse kukin laskea, millaisista summista kyse on vuositasolla.

Rahapelit saavat aikaan mielenkiintoisen efektin ihmisen aivoissa. Vaikka voitto olisi pienempi kuin peliin laitettu raha, voitto itsessään jää paremmin mieleen ja kannustaa ihmisiä kokeilemaan onneaan myös jatkossa. Tämä lienee ideakin. Hävitty summa tahtoo kuitenkin jäädä aina suuremmaksi, ja mitä enemmän rahaa peleihin käyttää, voitoista huolimatta se paljon puhuttu rikastuminen jää saavuttamatta.

Valmisruoka

Mielestäni valmisruoka ei ole mikään synti. Eri asia on, miten usein sellaista hyödyntää. Valmisruokien huono puoli on ruuan määrä suhteessa hintaan. Toki jokunen poikkeuskin on. Jos joistain valmisruuista pitää ja viikkoon ilmestyy myös kiireisiä päiviä, valmisruokia on hyvä olla tällaisia päiviä varten. Muuten taloudellisesti tulee kannattavammaksi tehdä ruuat itse. Toki jos makumieltykset eivät ole kategoriaa makaronilaatikko vaan esimerkiksi naudan sisäfile, itse valmistettu ruokakin voi olla hieman tyyriimpää.

Halvimmatkin valmisruuat tahtovat olla pidemmän päälle yllättävän kalliita, mutta ostohetkellä ne tuntuvat halvoilta. Hyvä esimerkki ovat valmispuurot. En ole hintaa tarkastanut mutta veikkaisin että ovat alle 1,5 euroa valmistajasta riippuen. Halvimmillaan kilon paketti kaurahiutaleita maksaa suunnileen saman verran. Vaikka ”kunnon ruuan” aineisten hinta voi ostaessa olla korkeampi kuin valmisruuan, annosten määrä on suurempi. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta yllättävän usein tämä kuluttajalle osoitettu silmänkääntötemppu toimii.

Näihinkin tahtoo mennä oma summansa..siksi yritän tehdä mahdollisimman paljon yhteisruokia..

Välipalat ja take away -kahvit

Guilty! Mitä se nyt haittaisi jos pahin nälkä ennen kotiinpääsyä kompensoidaan alle kahden euron proteiini- tai raakapatukalla? Tai jos mukillisen kahvia saa halvalla? Vastaus on sama kuin edellisessä: Haittaa tuskin on, jos tapa ei ole säännöllinen. Mutta yleisenä tapana näistä harmittomista lisäostoksista tulee pidemmällä aikavälillä yllättävän suuri summa.

Yliopistoaikoina Unicafé tarjosi kohtuuhintaista kahvia. Joskus sitä tulikin juotua, mutta erityisesti gradua tehdessä olisin tarvinnut useamman kupillisen. Ratkaisu tähän oli yksinkertainen: koska kahvin jättäminen pois olisi mennyt liikaa mukavuusalueen ulkopuolelle, keitin kotona kahvia vähän enemmän ja laitoin termoskannuun. Olipa nokkelaa. -Itse asiassa oli, sillä graduprojektin aikana olisin tarvinnut take away -annoksia varmaan kahdensadan euron edestä.

Useampi osamaksulla hankittu tuote

On asioita joita erittäin harva voi maksaa kerralla. Esimerkiksi autoa tai asuntoa moni ei taida maksaa kerralla. Kun kyseessä on televisio, puhelin tai esimerkiksi tietokone, tilanne on toinen. Eria asia on, jos ostoslistassa on se päälle 1000 euron puhelin. Anteeksi vain, mutta en ole ihan ymmärtänyt näiden tarpeellisuutta muuten kuin jonkinlaisena statusmerkkinä ja enemmänkin kalliina leluna. Tietokoneen vielä ymmärrän, sillä kyseessä on aika monelle työväline. -Tosin osalle esimerkiksi pelaaminen menee etusijalle.

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, en halua ostaa mitään osamaksulla ellei kyse ole esimerkiksi asunnosta johon liittyy lainan maksaminen. Ostin jonkin aikaa sitten uuden puhelimen. Hinta oli luokkaa 2. tai 3. halvin. Minulle riittää että puhelimessa on ns. perusasiat kunnossa. Halvinkaan puhelin ei ole kotiäidin budjetilla halpa. En kuitenkaan joutunut edes miettimään osamaksulla hankkimista, sillä tiedostin jo syksyllä että luuri saattaa mennä pakostakin vaihtoon tulevina kuukausina. Laitan rahaa ”syrjään” joka kuukausi, puhelimen hankkiminen onnistui aika kivuttomasti. No, valitseminen oli vaikeaa koska samasta hintaluokasta vaihtoehtoja oli useampi.

Joskus laitteet hajoavat yllättäen, ja myös silloin kuin takuuaika on jo mennyt. Jos omistaisin television, en todellakaan muistaisi seurata takuuaikaa, vaan mahdollisia ”oireita” jotka kielivät hajoamisesta. Mutta jos osamaksulla ostaminen on yleinen tapa, useampi tuote voi kerryttää aika suuret summat jokaiselle kuukaudelle. Tästä syystä on hyvä miettiä, voiko tuotteeseen erikseen säästä rahaa. Mielestäni jos henkilö kokee osamaksulla ostamisen mahdolliseksi, kaiken järjen mukaan hän voi myös säästää rahaa ennakoivasti. Saatan olla väärässä..

Millaisiin asioihin sinun mielestäsi rahaa kuluu salakavalasti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *