Kun Chopin ja kirkkohistoria käyvät autoilua helpommin..

Syystä tai toisesta tämä aihe on minulle arkaluontoinen. Ehkä siksi, koska uskaltauduttuani kertomaan siitä, kuulijan reaktio on ollut kaikkea muuta kuin ymmärtäväinen. Vaikka olen pärjännyt koulussa, korkeakouluopinnoissa ja sitten suurimmaksi osaksi myös työelämässä ilman suurempaa draamaa, on osa-alueita jotka ovat minulle jostain syystä todella vaikeita. Nämä osa-alueet ovat rajoittaneet toimintaani myös työelämässä.

Hahmotusvaikeuksia ja pakonomaista ulkolukua

Yläasteella ja lukiossa muutama oppiaine aiheutti merkittäviä vaikeuksia. Näihin kuuluivat maantieto, sotahistoria ja englanti. Nykyään pidän näistä kaikista, ja historiassa on muutama osa-alue joista olen erityisen kiinnostunut. Peruskoulussa ja lukiossa minun oli todella vaikea hahmottaa suurempia kokonaisuuksia joihin liittyi lukuisia yksityiskohtia. 1. maailmansota oli pahimpia alueita. Maantieto myös.

En tiedä itsekään nämä olivat niin vaikeita. Luin, luin ja luin. Maantiedossa yläkäsitteiden sisällön hahmottaminen oli yhtä tuskaa. 1. maailmansodan tapahtumat unohtuvat vieläkin. Sisältöä vain oli yksinkertaisesti liikaa. Yliopistossa sain perehtyä kapeampiin osa-alueisiin, jolloin hahmotuskyky riitti ja samalla kiinnostus kasvoi. Parasta oli päästä primaarilähteiden pariin.

Peruskoulussa ja lukiossa en vain kyennyt hahmottamaan kokonaisuuksia, vaan yritin pakonomaisesti lukea ulkoa. Toisaalta tähän liittyi myös suorittaminen ja arvosanojen jännittäminen. Englanti aiheutti saman efektin. Jokin kynnys siinä tuli. Luin suorastaan epätoivoisesti, yritin katsoa sarjoja tekstinpeitto päällä mutta aina kokeet eivät koskaan menneet erityisen hyvin. Kuuntelut suorastaan päin.. juuri sitä. Sen sijaan ruotsissa pärjäsin paljon paremmin. Muita vahvuuksiani olivat äidinkieli ja kirjallisuus sekä biologia. -Ja taideaineet.

Sain maalata kotiseutuni alikulkutunnelin seiniin mm. tällaisen. Taisin olla 16-vuotias.

Ne niin helpot mutta vaikeat asiat

Autolla ajaminen.. ihan helppoa? Käynnistä auto ja lähde haluttuun määränpäähän? Navigaattori auttaa tarvittaessa. -Olisikin helppoa. Maalla asuessani jouduin ajamaan 29 km töihin ja saman matkan takaisin. Moni vakuutteli miten autoilu muuttuu mukavaksi kun taidon oppii ja varmuus lisääntyy. Miten minä kehityin useiden kuukausien aikana? Opin ehkä kaksi reittiä. Varmuus lisääntyi, muttei niin paljoa ettenkö olisi pelännyt. Kaupunkiajoa en hahmottanut koskaan vaikka todella yritin.

Kaikkein pahinta oli kuulla päivittelyä miten ajaminen jonkun mielestä voi olla vaikeaa, kun kyseessä on yksi maailman helpoimmista asioista. Teet vain niin ja niin jne. ja se on siinä. -Olisikin. Sama pätee moniin laitteisiin. Älypuhelin ja tietokone menevät kunhan käyttöjärjestelmä on tuttu. Mutta jos laite on vieras, olen melkein paniikissa vaikka käytön pitäisi olla miten helppoa tahansa. Asiaa ei auta se, kun joku vieressä toteaa ”tämä on ihan helppoa!”.

Toinen haaste liittyy tavalliseen arkeen. Teen päivän aikana paljon, mutta päivän järjestys on opeteltu ennalta. Kun tiedän missä järjestyksessä asiat tehdään, ongelmaa ei ole. Mutta auta armias kun päivään tulee jokin muutos: lääkäriaika, muu tapaaminen tai jokin muu totutusta poikkeava asia aikaan jona pitäisi tapahtua jotain muuta. Selviän tästä toki, mutta pääni sisällä on muutoksesta saadun informaation jälkeen pienoinen kaaos, sillä en hahmota miten asiat menevät. Yllätys yllätys: en muuten pidä yllätyksistä.

Häpeä

Tämä tunne nostaa päätään usein. ”Normaalit” ihmiset eivät ongelmaksi sitä, että päivät ovat erilaisia ja päivissä tapahtuu spontaaneja muutoksia. Nuo ihmiset lähtevät spontaanisti reissuun ja muutenkin tekevät asioita spontaanisti. Olen ollut tällainen lapsesta asti. Vaikka pidin ihmisistä joiden luona joskus kyläilimme, kyläily jännitti koska en kyennyt hahmottamaan millaista se olisi ja mitä siellä tehdään.

Vaikeus juuri noiden yleisesti helppojen asioiden vuoksi on myös kiusallista. Erityisesti vastaukset ”tämähän on ihan helppoa” ovat nostaneet kynnystä pyytää apua. Sen sijaan olen vaistomaisesti ajautunut asian välttämiseen mikäli sellainen on mahdollista. Nämä vaikeudet ovat vaikuttaneet merkittävästi myös ammatinvalintaan. Tämä on yksi syy miksi jouduin astumaan terveydenhuoltoalalta takavasemmalle. Tässäkin olen kuullut ihmetyksiä miksi vaihdoin helpon työn vaikeampaan. Vastaus: minulle se ei ollut yhtään helppoa lukuisista yrityksistä huolimatta.

Vahvuuksiakin löytyy..

Työrintamalla olen pitänyt erilaiset suullisten esitysten laatimisesta aineiston pohjalta. Parasta on, jos minulta on odotettu ns. analyyttista otetta ja aiheen konkretisoimista. Anteeksi vain julkinen kehuminen, mutta olen saanut paljon positiivista palautetta työni jäljestä, samoin puhetaidoista. Kiitos ihan vain motivaation, olen myös taitava ”omistautumaan” ihmisille joiden kanssa kommunikoin. Moni on jälkeenpäin kiitellyt, sillä keskustelun jälkeen heidän olonsa on ollut kevyempi.

Harrastus -kateogoriasta olen omassa yksityisessä kuplassani viihtynyt musiikin parissa. Yhteissoitto vaatii paljon työtä ja jännitän sitä, mutta kykenen nuoteista soitetun klassisen musiikin lisäksi tekemään klassisen kaltaisia sovituksia erilaisista, tunnetuista kevyen musiikin kappaleista. Olen myös osannut säveltää. En tiedä osaisinko vieläkin, valitettavasti en ole panostanut.

Kaikki ei siis ole pelkkiä haasteita ja vaikeuksia. Toki ongelmana on se, että haasteeni kohdistuvat juuri niihin asioihin, joita yhteiskuntamme monella tapaa arvostaa eniten: nk. teknistä osaamista ja käytäntöä. Kaltaiseni ties mikä ulkoisen maailman tutkija, analysoija ja sivustakatsoja joutuu tekemään paljon töitä pärjätäkseen. Toisaalta haluan uskoa, että omille vahvuuksilleni on vielä käyttöä. Työt joihin yritän päästä, sisältävät juuri tällaisia asioita. Toki pakon edessä teen mitä vain. -Kuten kuka tahansa aikuinen ihminen.