Ruutuajan vähentäminen onnistui!

Otsikko kertoo oikeastaan sen olennaisen. Kirjoitin aikaisemmin narauttaneeni itseni taas liiallisesta ruutuajasta. En tiedä kuinka moni omalla kohdallaan kiinnittää asiaan huomiota, mutta itse katson joka maanantai puhelimeni heittämän karun totuuden. Oma ruutuaikani ei ole esimerkiksi kymmenen tunnin luokkaa tai enemmän, mitä osalla tuntuu olevan. Lisäksi kokonaisuuteen vaikuttaa se, mistä ruutuaika koostuu. Olen ulkoilessa kuunnellut musiikkia suoraan Youtubesta. Tai sitten kuuntelen äänikirjoja. Jos luopuisin näistä, päivän ruutuajasta lähtisi parhaimmillaan kolme tuntia pois. Mitä taas halusin vähentää tuntuvasti, oli roikkuminen somessa ja chattailu. Toki jälkimmäinen on yhteydenpitoa, mutta sillekin voi varata omat hetkensä. Mutta miten tämä projekti sujui?

Pieniä vieroitusoireita

Koska luuri oli osittain kasvanut käteen hetkinä joina sellainen oli mahdollista (Esim. illalla Juniorin nukahdettua ja muina vastaanvanlaisina taukohetkinä), aluksi oli hieman orpo olo olla ilman. Luonnollisesti mieleen putkahtaa useampi asia ja viesti mitkä pitäisi tarkastaa juuri nyt. Todellisuudessa akuuttia tarvetta ei ollut, mutta ilmeisesti aivoni yrittivät keksiä verukkeita ottaa puhelimen käteen. Jotain noloa tässä on! Itse sorrun säännöllisesti paasaamaan ruudun addiktoivasta vaikutuksesta muille, mutta auta armias kun itse täytyy vähentää omaa ruutuaikaa.

Vähitellen muiden asioiden kiinnostavuus kasvoi sen verran, että ne mukamas tärkeät tarkastettavat asiat sietivät odottaa. Olen sen verran vielä addiktoitunut ärsykkeisiin, että pelkkä oleminen tekemättä mitään on vaikeaa. Toisaalta tämä haaste on ollut minulla jo ennen puhelinta. Toki joskus tulee hetkiä joina vain olen. Esimerkiksi autossa on mukava vain katsella maisemia. Myös intensiivisen sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen koen tarvetta ihan vain tuijottaa kattoon. Mutta energisenä ylipäänsä kaipaan jotain tekemistä johon suuntaan keskittymiseni.

Ennen kuin otan puhelimen käteen..

Tämä ”sääntö” oli yllättävän toimiva, ja tehosti myös aikaansamiskykyä. Ennen kuin kosken puhelimeen (mikäli se ei soi), hoidan levällään olevat työt: Juniorin hoitotoimenpiteet, siivoamiset, ruuanlaitot, treenaan soittoa jos Juniori nukkuu (kuulokkeet) tai mikä homma onkaan tekemättä. Ennen kuin joku ihmettelee missä ajanvietto lapsen kanssa on, meillä on päivässä yhteistä aikaa hetkille kun Juniori on hereillä, syötetty, käytetty potalla jne. Hyvällä säällä käymme ulkona kävelemässä vielä illemmalla. Näihin hetkiin puhelin ei kuulu, mutta kulkee mukana jos jotain sattuu.

Mutta palatakseni käytössä olevaan sääntöön hoitaa pakolliset asiat ennen luurin ottamista käteen, tämä on kieltämättä taas vapauttanut aikaa ja vähentänyt kiirettä. Toisaalta lieneekö tuo yllätys? Asiat hoidetaan mahdollisimman pian alta pois, jolloin ne eivät ehdi kausautua. Ruutuaika väheni mukavasti, ja aikaa jäi asioiden tekemiseen ilman kiirettä. Halusin panostaa myös siihen, ettei lapseni tarvitse koskaan kilpailla huomiosta ruudun kanssa. Tosin radion uutiset kuuntelen Junioria syöttäessä..

Soittaminen

Jos pakolliset hommat on tehty, Juniori nukkuu mutta kirjaan perehtyminen ei innosta, olen treenannut soittoa. Digitaalipiano on tosin ainoa soitin millä voin harjoitella Juniorin nukkuessa, kiitos kuulokkeiden. En uskalla enää pitää soittoa tarkoin määritellyn tavoitteellisena, mutta pyrin harjoittelemään säännöllisesti ja sillä ajatuksella että opin harjoiteltavan kappaleen. Näinä hetkinä esimerkiksi Händelin yksi kappale on alkanut sujua kohtuullisesti, mutta sujuvuuteen on vielä matkaa.

Näiden musiikkitaukojan aikana olen onnistunut myös herättämään henkiin ikivanhat omat sävellykset, jotka vuosien tauon jälkeen löysin Mikseristä. Pelottavaa.. itse asiassa ihan kohtuullisen hyviä melodioita vaikka itse sanonkin. Olen ihan mielenkiinnosta näitä soitellut uudelleen ja kehitellyt vähän laajennuksia. Vielä en ole onnistunut säveltämään uutta, mutta ehkä riittävän pohjatyön myötä sekin päivä tulee. Mainittakoon että se musiikki päätyisi korkeintaan Youtubeen kerämään ne kaksi kuuntelija joista toinen olen minä mutta anonyymina. Toinen on joku väärälle sivulle eksynyt.

Tämä oli vasta alkua..

Sen reilu tunnin vähentäminen ruutuajasta oli loppujen lopuksi helppoa. Jatko sen sijaan alkaa vaatia jo itsekuria ja toisaalta opituissa tavoissa pysymistä. Tiedän että sorrun jumittamaan puhelimella vielä, ja edessä ovat samat kirjausliikkeet. Ruutuajan vähentäminen tästä lisää käy varmasti helpommaksi viimeistään silloin, kun opinnot tai hyvällä onnella työt alkavat. Efekti on yksinkertainen: tulee muuta tekemistä ja riittävästi. Varmasti paras liike olisi sulkea koko luuri muutamaksi päiväksi. Valitettavasti tämä deletoi myös mahdollisuuden olla tavoitettavissa silloinkin kun siihen olisi syytä. Hmm.. vielököhän lankapuhelimen voisi asentaa.. voisin mielelläni näprätä samalla puhelimen johtoa.

Onneksi kyse ei ole mistään raskaan sarjan vieroitushoidosta, vaan uusien tapojen omaksumisesta. Tai pikemminkin vanhojen tapojen, sillä aikaa ennen älypuhelimia aikaa todellakin oli enemmän. Mitä itse toivon, olisi saada takaisin vielä enemmän erityisesti lukemiseen liittyvää keskittymiskykyä. Toivon myös kykeneväni selkeästi pitkäjännitteisempään työskentelyyn esimerkiksi kirjoittaessa ja soittaessa. Ehkä jonain päivänä onnistun myös taas piirtämään ja maalaamaan. Jos numerotasolla ajatellaan, toivon saavani ruutuajasta vielä toisen tunnin pois käyttääkseni sen ajan paremmin. Kyllä tämä tästä..

Kuulostaako tekstin sisältö omakohtaisesti tutulta?

Ruutuajasta vapautunut aika on tullut tarpeeseen jonkun keksittyä tämänkin leikin.. 😁