Pyhäinpäivän merkitys: Lupa surra ja muistella

Kun lapsena näin ensimmäisen kerran Simpsons -sarjan Halloween -jakson, sana oli käännetty muotoon pyhäinpäivä. Opittuani lukemaan, oletin että kyseessä on sama aika. Ihmettelin vain, miksei sitä juhlittu samalla tavalla. Mainittakoon ettei kotini antamassa sivistysessä ollut puutteita. Minulla vain oli taipumus ihmetellä asioita itselleni ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Toki saatoin hyödyntää esimerkiksi kirjojen ja television antamaa informaatiota. Joka kerta ne johtopäätökset eivät vain menneet aivan nappiin.

Muistopäivä

Pyhäinpäivä on edesmenneiden muistopäivä. Tavallaan yhdistäminen haamuihin ja muihin vastaaviin on looginen. -Siis lapsen ajatusmaailmassa. Mutta tällä kertaa kyse on todellakin edesmenneiden henkilöiden muistelemisesta. He joita tämä päivä kosketaa eniten, ovat yleensä ihmisiä jotka ovat menettäneet läheisensä aikana, mikä ei ollut odotettu. Mutta samalla tavalla muistelu voi olla tärkeää ihmisille, jotka ovat menettäneet läheisensä, kun pitkä taistelu sairauden parissa on päättynyt. Nämä ovat vain esimerkkejä. Kuka tahansa saa osallistua Pyhäinpäivän viettämiseen ja muistelemiseen.

Usein muistelua voi leimata ikävä. Ikävän tuntemiseen ei ole aikarajoituksia. Vaikka muisteltava olisi poistunut keskuudestamme vuosikymmeniä sitten, muistelijalla on lupa tuntea ikävää. Muisteluun voi liittyä myös symbolisia eleitä, kuten kynttilän sytyttäminen. Tämä usein kuuluu myös Pyhäinpäivän jumalanpalveluksen yhteyteen. Tilaisuudessa luetaan kuluneen vuoden aikana kuolleiden nimet, ja heidän muistolleen sytytetään kynttilä. Mielestäni tämä ele on todella kaunis niin edesmenneen muistoa kunnioittaen, kuin läheisisiäkin ajatellen.

Rajan hälveneminen

Nyt hieman lainaan erään seurakuntapastorin saarnan sisältöä, sillä mielestäni hän kuvaili asian todella hienosti. Meidän, maanpäällistä elämää elävien ja täältä poistuneiden välillä on raja. Emme voi nähdä tuota rajaa, emmetkä määritellä sitä. On hetkiä, joina tuo raja on tavallista vähäisempi. Itse taidan ajatella, että ne edesmenneet ihmiset ovat poissa, mutta jollain tavalla läsnä. Heidän läsnäolonsa ilmenee heitä muistellessa, kun vaikkapa ääni ja nauru nousevat mieleen vahvasti. Samoin vahva tunne siitä, mitä he ajattelisivat eri tilanteissa. Ehkä joku leimaa minut nyt henkimaailmaa tutkivaksi hörhöksi. En ajattele että kyse olisi ”kummittelemisesta” tai täydellisen konkreettisesta läsnäolosta. Joskus vain tuntuu että joku on siellä jossain.

Erityisesti läheisensä menettänyt voi esimerkiksi valokuvaa katsellessa ja läheistään muistellessä niin ikään lähelle. Edelleenkään kyse ei ole konkreettisesta läsnäolosta. -Tai miksei joku voisi tuntea sellaistakin? Itse suhtaudun tähän liberaalisti. -Tai mikä käsite onkaan paras. Miten ihminen mitäkin kokee, on subjektiivista. Minusta ei ole lainkaan ”hörhöä” tai epätervettä jos joku kokee edesmenneen läheisensä käyneen luonaan. Jos tämä ihminen ihminen kokee asian näin, hän kokee asian näin. Vielä vähemmän näen syytä kritisoida jos kokemuksesta on hänelle apua. Miksi puhun vain kokemuksesta? En puolla enkä kiellä asioita, jotka menevät ihmisen ymmärryksen ja kontrolloinnin ulkopuolelle.

Muistan miten n. 9-vuotiaana kuolema konktretisoitui minulle ensimmäisen kerran. Yksi isovanhemmistani kuoli yllättäen. Tai ehkä se oli odotettavissa, mutta minulle se tuli yllätyksenä. En oikein tiennyt miten reagoida. En osannut surra, mutta asia kosketti minua paljon. Oikeastaan vaikeinta oli se, kun en ymmärtänyt niitä tunteita mitä tuohon henkilön kuolema herätti. Se oli jonkinlainen tyhjyys ja käsittämätön tietämättömyyden tunne. Muistan kuitenkin miten hautaijaispäivää seuraavana yönä tämä isovanhempi oli unessani. Uni oli hämmentävän aidon tuntuinen. Tilanne oli lähes arkinen ja rauhallinen. Herätessäni tuntui siltä, kuin tämä ihminen olisi edelleen paikan päällä. Näin on käynyt myöhemminkin, kun joku läheinen on kuollut. Minä ajattelen kaikkein mieluiten näin: Ehkä tämä henkilö käy kertomassa että kaikki on hyvin, ja elämä tällä puolella jatkuu.

Osalle tärkeä päivä

Pyhäinpäivä on osalle todella tärkeä päivä. Tunteet voivat nousta pintaan, ja ihminen tarvitsee omaa rauhaa. Kyyneleet ovat herkästi läsnä. Tästä syystä toivoisin, että Halloween ja Pyhäinpäivä ymmärretään erottaa toisistaan, ja ihmisille hieman valistettaisiin Pyhäinpäivän merkityksestä. Kyseessä ei ole vain kristillinen pyhä, vaan osalle päivä on todella tärkeä. Pyhäinpäivän merkitys korostuu osalla erityisesti suruprosessissa. Osa viettäjistä voi olla suruprosessin vaikeassa vaiheessa. Elämä on voinut jatkua, mutta Pyhäinpäivänä on lupa muistella ja pysähtyä. Vaikkea elämä jatkuu, kerran vuodessa läheisensä menettäneille on suotu päivä, jona heidän ei tarvitse peittää ikäväänsä.

Muina päiväniä vuodessa heitä patistetaan jatkamaan elämää, löytämään uusia alkuja ja ylipäänsä kulkemaan eteenpäin. Pyhäinpäivä antaa heille mahdollisuuden pysähtyä, muistella ja ikävöidä. Se ei ole paikoilleen jäämistä, vaan perustan vahvistamista sille matkalle, mitä surun käsittely vaatii. Valitettavasti jatkuvaan liikkeeseen mukautunut yhteiskuntamme ei liioin anna tällaisia mahdollisuuksia muuten, kuin sairausloman muodossa. Tietenkään ei ole kiellettyä muistella edesmenneitä samalla tavalla milloin vain. Moni meistä vain kaipaa jonkinlaista vuodenkiertoa. Voimme kokoontua yhteen milloin vain, mutta esimerkiksi jouluna tai pääsiäisenä se on monelle traditio.

Pyhäinpäivän ei tarvitse olla surullinen ja ankea, vaikka se nostattaa monille kyyneleet silmiin. Edesmennyttä ihmistä voidaan muistella hyvällä, eikä naurukaan ole kiellettyä. Joskus kyyneleitä vain tarvitaan. Ne puhdistavat ja auttavat jaksamaan. Ehkä itse kullekin olisi hyvä antaa itselleen kerran vuodessa lupa muistella, ikävöidä ja itkeä. Sen jälkeen elämää on hieman kevyempää jatkaa.