Muutto ja töiden aloittaminen

Nyt se on viimein vamistunut: Olen saanut asunnon paikkakunnalta missä pääsen aloittamaan myös työt. Tarkoituksena olisi hakea hakujan alettua ammatillisen pätevyyden antavaan koulutukseen. Koulutus kestäisi noin vuoden verran, hyvällä onnella vähän vähemmän. Vaikka tuntuu että olen muuttanut pikkuisen liian monta kertaa kuluneiden vuosien aikana, tätä odotan jopa innolla. Ehkä se johtuu siitä, että ensimmäisen kerran muutto tapahtuu täysin omilla ehdoillani. -Toki Juniorin huomioiden. Niin hullulta kuin kuulostaa, tämäkin asuminen tulee olemaan väliaikainen ratkaisu, sillä lopullinen työt tulevat määrittelemään missä Juniorin kanssa asumme.

Vaikka opiskelun, työn ja taaperoarjen yhdistäminen ainoana lähivanhempana tulee olemaan kaikkea muuta kuin helppoa, Juniorin kannalta on parempi että suoritan koulutuksen nyt. Siinä vaiheessa kun Juniorilla alkaa olla ikää neljä vuotta, hänellä voi olla oma sosiaalinen ympäristönsä kavereineen ja ehkä harrastuksineen. Toki pakon edessä tilanne on toinen, mutta toivon että voisin antaa Juniorille mahdollisuuden saada kasvaa samassa ympäristössä. Tässä vaiheessa sopeutuminen on vielä helpompaa, vaikkei toki itsestäänselvyys. Silti uskon, että lapsen kannalta nyt on paras aika näille muutoksille.

Entuudestaan tuttu asuinpaikka

Myönnän että asuntoja etsiessä yritin katsoa alueita joista tiedän jotain entuudestaan. Lisäksi hain asuntoa sellaisilta alueilta, joissa on helpon matkan päässä hyvät kulkuyhteydet, ns. isot kaupat sekä hyvät ulkoilu- ja liikunta-alueet. -Siis myös lasta ajatellen. Kieltämättä hieman jännittää mistä päivähoitopaikka löytyy ja miten nopeasti, mutta maailma tuskin kaatuu vaikkei kaikki tapahtuisi aivan toivotussa ajassa. -Ihan siksikin kun asialle ei yksinkertaisesti voi mitään. Käytännön syistä silti toivon, että paikka olisi kohtuullisen kävelymatkan päässä. Eli aivan naapurissa ei tarvitse olla, mutta esimerkiksi pari kilometriä on minulle täysin kohtuullinen matka, vaikka vähän pidempikin.

On tosiaan helpottavaa tietää, että lähialueilla on aktiviteetteja myös lapsille, ja täysin ilmaisia sellaisia. Aiemmasta työkokemuksesta tiedän myös, että lähellä on paikkoja joissa lapsiperheet voivat kokoontua ja viettää aikaa. Olen myös tottunut kulkemaan lähialueilla julkisilla, joten niidenkään kanssa ei tarvitse opetella uudelleen miten toimia. Tosin uutta on liikkua rattaiden kanssa, ja komelluksia varmasti tulee vielä olemaan. Mikä kieltämättä on ihan hauskaa vaihtelua, on kävelymatkan päässä oleva ostoskeskus palveluineen. Siitä olen erityisen iloinen, kun terveyskeskus ja neuvolapalvelut löytyvät samasta paikasta. Tämä kieltämättä helpottaa osaltaan.

Varmuuden vuoksi aloitan keikkatyöllä

Päädyin tosiaan aloittamaan keikkatyöllä. Toki haen pitkäaikaisempaa työtä, mutta ensimmäisten viikkojen aikana keikkatyö mahdollistaa sopeutumisen niin minulle kuin Juniorille. Toki siinä mielessä toivon saavani mahdollisimman pitkäkestoisen työsopimuksen, sillä seuraavasta syksystä vähintään kevääseen keikkatyö on opintojen ohessa ainoa vaihtoehto. Myönnän potevani jonkinlaista häpeää siitä, etten tee heti ”kunnon työtä”. Siis kokoaikaista ja vähintään pitkäkestoista määräaikaista työtä. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei töihin vain mennä. Töitä on saatava, ja tämä taas vaatii työpaikan mitä hakea.

Omalla alallani keikkatyö on siinä mielessä mukava vaihtoehto, että voin halutessani aloittaa helpommilla työtehtävillä ihan vain päästäkseni alkuun. Sen jälkeen teen enemmän vastuuta sisältöviä työkeikkoja, joissa voin myös enemmän hyödyntää osaamistani. Rehellisesti sanottuna kulunut vuosi on ollut sen verran raskas, että haluan keikkatyöllä ja joustavuudella varmistaa myös sen, että työkykyni pysyy. Nk. ruuhkavuodet ovat kuitenkin aivan uudenlaista elämää ja arkea, mihin hyppääminen vaatii omat voimavaransa. Ja se tärkein: haluan jaksaa olla äiti kaikilla tavoin mitä se ikinä sisältääkään.

Keikkatöiden hyvä puoli joustavuuden lisäksi on myös mahdollisuus tutustua erilaisiin työkohteisiin ja työtehtäviin. Mitä monipuolisempaa osaamista saan hankittua, sitä paremmat mahdollisuudet on tulla näkyväksi työmarkkinoilla. Lisäksi erityisesti onnistuneet keikkatyöt voivat antaa uusia kontakteja, mikä myös on hyvä asia. Eli kaikin puolin luulen ettei tämä ole lainkaan huono ratkaisu näin alkuun. Miinuksena tietenkin on spontaanius sekä työkohteen vaihtuminen.

Mahdollisuus laajempaan sosiaaliseen elämään

Sosiaalinen elämäni on nykyisellä asuinpaikalla ollut varsin suppeaa, mikä osaltaan johtuu luonteestani. Sosiaalisissa tilanteissa minut voisi mieltää ekstrovertiksi, mutta todellisuudessa olen introvertti ja jopa hieman ujo. Ns. omana itsenä oleminen ja tietynlainen mutta minulla luontainen räväkkyys vaatii turvalliseksi koetut olosuhteet. Toisaalta näin lienee valtaosalla ihmisistä. Toki tilanteet joihin on ennalta määrätty rooli, ovat eri asia. Tällaisia ilmenee esimerkiksi työelämässä.

Usein mietin, miksi en nykyisellä asuinpaikalla onnistunut lähestymään ihmisiä. Yritin varovasti keskustella muiden vanhempien kanssa leikkipuistossa mikäli satuin paikalle ”ruuhkaisempaan” aikaan. Keskustelu oli väkinäistä, eikä lainkaan luontevaa. Paikka jossa seurakunnan perhekerhoja yms. pidetään on hankalassa paikassa, joten kerhotkin jäivät. Yritin parhaani mukaan selvittää muita vastaavanlaisia kokoontumistilaisuuksia, mutta turhaan. Kun kävin vappuna paikallisessa lapsiperheille suunnatussa tapahtumassa, kokemus oli lähinnä masentava: Siellä oli tosiaankin vain perheitä. Molemmat vanhemmat ja heidän lapsensa, yksikössä tai monikossa. Totta puhuen en osannut aloittaa yhtäkään keskustelua.

Uuden kotimme lähellä on yleisiä seurakunnan tiloja, joissa on parhekerhoja ja muita tapahtumia oikeastaan kaikille ikäluokille. Tiedän kokemuksesta, että paikka on helposti lähestyttävä ja ihmisten kanssa on helppo jutella. Tämä johtunee siitä, että yleisenä asenteena on avoimuus kaikille. Olen kieltämättä toiveikas mahdollisuudesta päästä viimein tutustumaan muihin vanhempiin. -Ja Juniori muihin lapsiin. Ihan parasta olisi, jos hän ajan myöt saisi itselleen kavereita. Tosin ikää on sen verran vähän, että leikkimistä yhdessä vasta harjoitellaan.

Luistelun puolelta minulla on jäällä hyvinkin paljon tuttuja, tosin eri asia on miten porukka on muotoutunut vuosien varrella. Riippuen antavatko työt myöten, toivon pääseväni treenaamaan näiden samojen ihmisten kanssa. -Huolimatta siitä että saatan olla todellinen etana muiden joukossa. Mutta tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Juniori ja työt luonnollisesti vaikuttavat harjoittelun mahdollisuuksiin. Ja jos edes silloin tällöin pääsisi, sekin riittäisi. Jos en, jatkan paremmalla ajalla.

Huolia?

Huoliakin löytyy. Tietenkin itse muutto projektina kauhistuttaa. Vaikka saan apua, jotenkin se kaikki vain tuntuu ärsyttävän raskaalta. Sen verran olen aloittanut, että teen pienoista tavarainventaariota. Jos kunto kelpaa, yritän myydä kirppiksellä. Muu menee roskiin tai kierrätykseen. Mutta koska muuttoja ja inventaarioita on tätä ennen ollut varsin paljon, kovin paljoa en tavaramäärästä taida saada vähennettyä. Mutta ehkä jokainen pienikin vähennys helpottaa tulevaa pakkaamista.

Muuton lisäksi minua huolestuttaa sopeutuminen uuteen paikkaan. Vaikka paikka on entuudestaan tuttu, totuttelu suurempaan paikkakuntaan toimintoineen on oma juttunsa. Liikkuminen vaatii ajoittain julkisten käyttöä, joten minun on hieman taas treenattava aikataulujen suunnittelua. Tuttuahan tuo on monelta vuodelta, mutta ei lapsen kanssa. Nyt olen saanut nauttia mahdollisuudesta kävellä paikasta A paikkaan B. Mutta ehkä alun takeltelun jälkeen kehityn tuossakin taidossa.

Myös sosiaalisten kontaktien rakentaminen jännittää kovasti, samoin onnistuvatko ne. Minulla on taipumus eristäytyä, mikä pidemmän päälle ei ole hyvä. Mitä olen 1,5 vuoden aikana oppinut itsestäni ja Juniorista, me molemmat tarvitsemme välillä hiljaisuutta ja rauhaa. Toki lapsen tarpeet muuttuvat ajan kanssa, ja voi olla että vuoden parin kuluttua Juniorissa on runsaasti virtaa mikä pitää saada pois liikkumalla ja leikkimällä. Kenties siinä vaiheessa mukaan astuvat ensimmäiset omat harrastukset. Sitä ennen yritän viedän meitä ”ihmisten ilmoille” esimerkiksi seurakunnan järjestämiin tapahtumiin.

Jostain syystä taloudellinen tilanne ei aiheuta huolia. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on kuitenkin työpaikka ja voin itse vaikuttaa työn määrään. Toisaalta meillä ei ole ns. tavallisten menojen lisäksi muuta. Ei autoa eikä esimerkiksi maksettavia lainoja. Riittää että vuokra ja laskut maksetaan, saamme riittävästi ruokaa, vaadittavat taloustarvikkeet ja ainakin ehjiä vaatteita. Kumpikaan meistä ei tarvitse merkkituotteita tai muutakaan kallista. Toki yllätyksiä voi tulla, ja niihin on tärkeää vapautua pitämällä rahaa säästössä.

Eli suuria muutoksia edessä, mutta minulla on vahva usko siihen että selviämme ja sopeudumme. Askel kerrallaan ja asia kerrallaan.