Ajatuksia sukupuolineutraalista kasvatuksesta

Sukupuolineutraali kasvatus on ollut jo vuosien ajan puheenaiheena. Asia on herättänyt voimakkaita kantoja puolesta ja vastaan. Itse taidan asettua tylsästi johonkin välimaastoon. En ole tajunnut pahoittaa mieltäni liikennemerkeistä tai wc-merkinnöistä. Mahdollisuus valita kyselylomakkeissa miehen ja naisen lisäksi muu on tainnut saada aikaan yhtä laimean reaktion. Sukupuolineutraalius on kuitenkin tätä aikaa, ja nyt äitinä olen ajatellut asiaa enemmän.

Oma lapsuuteni

Yksi juhlamekoista oli ehdoton suosikkini. Siinä oli pastellisävyisiä kukkia valkoisella pohjalla, violetti satiinivyö ja helma nousi hienosti pyörähtäessä. Ruskea tukkani taivutettiin piippausraudalla ja jalkaan sain vielä punaiset juhlakengät joissa oli ”jalokiviä”. Täydellinen kokonaisuus. Pannat olivat kauniita, mutta ne painoivat ikävästi korvien takaa. Mutta ilman pantaakin prinsessapisteet olivat taattu.

En kuitenkaan halunnut olla prinsessa 24/7. Tykkäsin kyllä nukeista ja barbeista, mutta pidin myös ”poikien leluista”: pikkuautoista, pyssyistä yms. Tosin nallipyssy siirtyi ei jatkoon -osatolle liian kovan äänen vuoksi. Nim. Pelkäsin kovia ääniä. Leikin kuitenkin mielelläni myös poikien leluilla aikana, jona tyttöjen ja poikien jutut olivat tarkkaan eritelty. -Eli 80-90 -luvuilla. Kukaan ei patistanut minua olemaan vain ja ainostaan tyttö. Naamiaisissa esitin jotain Turtles -hahmoista pahvinen kilti selässä vyöllä kiinnitettynä. Asiasta ei tehty numeroa.

Minulle ei koskaan pakkosyötetty sen enempää tyttöjen kuin poikienkaan juttuja. Toisaalta tykkäsin molemmista. Juhlissa en missään nimessä olisi halunnut pukeutua housupukuun. Koomista kieltämättä. Nykyään mekon laittaminen on kovan työn takana. Nk. tyttöjen ja poikien jutut olivat enemmänkin sosiaalisten paineiden ja markkinoinnin aikaansaama ilmiö. Kouluikässä ei enää kannattanut leikkiä poikien kanssa ellei halunnut saada kiusoittelua osakseen. Siihen aikaan ihastuminen ja tykkääminen oliva kiusoittelun aiheita.

Lapsilähtöisyys

Henkilökohtaisesti kritisoin sellaista kasvatusta, jossa lapselle väkisin tarjotaan asioita joita kulttuurimme on linkittänyt hänen edustamaan biologiseen sukupuoleen. Toisaalta kritisoin myös väkisin väännettyä sukupuolineutraalia kasvatusta, jossa lapselta kielletään kaikki stereotypiaksi määritelty. En kuitenkaan haluaisi puhua erikseen tyttöjen ja poikien jutuista, väreistä, leikeistä, leluista yms. Mielestäni jokainen asia on lapsille yhteinen.

Jokainen lapsi on yksilö, ja jälleen kannatan lapsilähtöisyyttä. Juniori on vielä niin pieni, että hänelle on yksi ja sama onko käteen saatu lelu auto vai nukke. Sama pätisi jos kyseessä olisi tyttölapsi. Junioria kiinnostavat lelut joissa on liikkuvia osia. Erityisesti pyörä ja pyörivät jutut ovat mielenkiintoisia. Silti en ole odota hänestä tulevaa Kimi Räikköstä. Juniori on myös erityisen kiinnostunut kengistä, mutta en myöskään odota hänestä tulevaa Carrie Brad Bradshawta.

Päiväkoti ja erilaiset kerhot ovat siinäkin mielessä mukavia ympäristöjä, että lapset saavat tutustua erilaisiin leluihin. Toki ryhmittyminen osaltaan vaikuttaa lapsen mielenkiinnon kohteisiin, mutta muuten Juniori saa ihan itse päättää mitkä lelut kiinnostavat eniten. Hänen ei myöskään tarvitse valita mitään yksittäistä kategoriaa. Oikeastaan juuri kateogoriointi on asia mitä haluan välttää.

Värimaailma

Juniorin piirteet ovat sellaiset, että olen mielelläni pukenut hänelle vaaleita, kirkkaita ja lämpimiä sävyjä. Tummat ja ”rajut” vaatteet näyttävät silmääni jotenkin karuilta hänen yllään, mutta nekään eivät ole kiellettyjä. Joskus tulee päivä kun äiti ei saa valita vaatteita paitsi juhliin (pitkän neuvottelun jälkeen). Silloin Juniori saattaa haluta juuri tummia ja rajuja sävyjä. Tai sitten hän saattaa itsekin viihtyä lämpimissä väreissä. Sen näkee kun omien valintojen aika tulee.

Toisaalta Juniorin nykyisiin vaatevalintoihin vaikuttaa osaltaan sekin, keneltä vaate on peritty. Juniorilta löytyy niin tyttö- kuin poikapuolisia serkkuja. Tässä kohtaa käytännöllisyys ja ekologisuus menevät edelle, etenkin kuin vaatteiden käyttöaika on todella lyhyt. Tulen jatkossa vaatehankintoja tehdessä todennäköisesti suosimaan nk. sukupuolineutraalia tyyliä ihan vain siksi, että vaatteita voi helposti kierrättää lapselta toiselle.

Saako meillä puhua tytöistä ja pojista?

Kyllä saa, toki ”vessasanat” ovat eri kategoriansa joiden säännöistä tullaan varmaan käymään pitkiä keskusteluja. -Ja kehityskeskusteluja erityisesti silloin, kun äiti itse ei kykene noudattamaan annettuja ohjeita. Jokaisella meistä on sukupuoli johon olemme syntyneet, enkä näe tarpeelliseksi kieltää tätä tosiasiaa. Toki haluan kasvattaa lapseni siihen ajatusmaailmaan, missä eri variaatiot ovat itsestäänselvyys. Sama pätee sateenkaari-ihmisiin -ja perheisiin.

Trans -kysymykset käsitellään myös avoimuudella jos suvaisuudella mikäli ne niihin liittyy kysymyksiä. Tosin luulen että niihin pohdintohin lienee vielä aikaa. Minkä taas haluan kitkeä, ovat stereotyyppiset ajatukset juurikin sukupuolen mukaan kategorioiduista leikeistä, väreistä, leluista, lajeista ja ylipäänsä ”jutuista”. Jos Juniori jonain päivänä toteaa: ”Äiti, tämä on nyt vähän niin kuin miesten juttu”, en todellakaan pahoita mieltäni. En vain halua rajoittaa valintoja stereotyyppisten sukupuoliroolien perusteella.

Puheet joita pyrin välttämään

En ota nokkiini jos joku määrittelee esimerkiksi Juniorin toiminnan ”tyypilliseksi pojan toiminnaksi”, mutta itse pyrin välttämään näitä lauseita. Kun kouluikä joskus koittaa, Juniorin ei tarvitse kuulla ajatuksia tyttöjen ja poikien kouluaineista. En halua syöttää hänelle ajatusta siitä, että hän automaattisesti loistaisi matemaattisissa oppiaineissa ja olisi kielissä heikompi koska hän on poika. Ja vaikka näin käsivi, en perustelisi sitä hänen edustamallaan biologisella sukupuolella.

Kun ikää tulee enemmän, toivon myös voivani tukea Junioria siinä, että hän kykenisi taistelemaan sosiaalisia paineita vastaan. Mitkä aktiviteetit, tyylin ja seuran hän valitsekaan, toivon että se tulisi aidosti hänestä itsestään, ei siksi koska muutkin (pojat). Haluan kannustaa Junioria asioissa jotka hän kokee omikseen. Juniorista ei myöskään tarvitse kasvaa äitinsä kopiota. Itse asiassa saatan tietoisesti jopa hieman vältellä liiallista samankaltaisuutta.

Mitä valintoja Juniori ikinä tekeekään, haluan tukea häntä. Toki joudun aikuisena pitämään kiinni kasvatusvastuustani ja valottamaan eri asioihin liittyvää realismia. Juniori saa kuitenkin itse valita mistä pitää ja kiinnostuu. Itse odotan näiden valintojen aikaa niin mielenkiinnolla kuin kauhulla. Mikäkö kauhistuttaa? Esimerkiksi se, että lapseni saattaa kiinnostua soittamisesta ja instrumentiksi osoittautuu jokin sellaisen soitin joka koteloineen on tuplasti kokoiseni ja painoiseni. Ehkä sittenkin rajoitan hieman asemmalla harrastusvälineille maksimimitat. -Senkin uhalla että leikkaan lapseni tulevaisuudesta ratkaisevan palan pois.