Viimeinen essee palautettu!

”Vähän” jännittää. Viimeinen essee tästä opintokokonaisuudesta on nyt lähetetty arvioitavaksi. Teksti tuntui väkisin väännetyltä ja olen kiusallisen tietoinen siitä, että pakollisten lähdemateriaalien hyödyntäminen ei todellakaan jakaudu tasaisesti. Näin loppuvaiheessa motivaation taso alkaa myös olla sitä luokkaa, että arvosanan ei tarvitse olla edes toiseksi paras. Outoa sinänsä, koskaan jonkin suuremman opintokokonaisuuden tai kurssin jälkeen en ole kokenut minkäänlaista mielihyvää, pikemminkin päinvastoin.

Motiaatio hakusessa ja aihe alkaa kyllästyttää

Joskus vain kyllästyy. Luulen että tämä liittyy osaksi väsymykseen ja siihen, että pitkä projekti alkaa olla loppusuoralla. Muistan saman tunteen erityisesti graduni kanssa. Huvittavaa kyllä, muutaman kuukauden kuluttua graduni aihepiiri alkoi taas kiinnostaa niin, että välillä mietin voisinko jotenkin palata parantelemaan ja laajentamaan samaista tutkimusta.

Mutta nyt alkoi olla mitta täysi. Kuten aina, tässä vaiheessa haluan tilalle myös täysin itse valittua kirjallisuutta. Todennäköisesti seuraavalla kirjastoreissulla mukaan tarttuu jokin tietokirja, todennäköisesti historiaan tai teologiaan liittyvä. Tai kompromissina kirkkohistoriaan. Haluan kuitenkin hetken viettää kevyemmän kirjallisuuden parissa. Ja kas, sopivasti tämä tarttui mukaan kirjastosta! Kyllä, pidän tästä huumorista.

Tyhjä takki

Vaikka tiedän että opinnot jatkuvat pian aineopintojen muodossa, tehtävänä palauttamisen sekä tenttien jälkeen on tyhjä olo. Intensiivinen työskentely, päivän kirjoitus- ja lukusuunnitelmat poistuvat yhtäkkiä. Ehkä pahin tietämäni kysymys tenttien jälkeen oli ”miten meni?”. Kysymys on huomaavainen ja osoittaa aitoa kiinnostusta, mutta aivoni kääntävät sen hyökkäykseksi.

Erityisesti tenttien jälkeen en koskaan osannut vastata tuohon kysymykseen. Tenttitilanteessa latasin kaiken keskittymiseni ja voimavarani vastausten kirjoittamiseen. Kun poistuin salista, en muistanut tenttitilaisuudesta paljoakaan. Hyvä kun osasin metroasemalle kävellä Porthaniasta. -Siis jokunen metri oikealle kunhan Porthanian ovista vain selviää ulos itseään telomatta.

Jos kurssi menee läpi..

Esseeni taso tuntui laskevan sitä mukaan kirjoitin pidemmälle. Yritin parhaani mukaan saada kokonaisuudesta edes vähän järkevän ja loogisen, mutta olen skeptinen onnistumisesta. Pitkästä aikaa toivon vain että menisi läpi. Okei, toivon että arvosana olisi enemmän kuin yksi. Mutta jos tämäkin kurssi menee läpi, ainakin opettajien mukaan perusopinnot olisivat sitten koossa.

Arviointiin menee jokunen viikko, mutta yritän päästä aloittamaan aineopinnot jo kesällä. Tosin teen korkeintaan kaksi kurssia, mikä keventäisi tulevan vuoden työmäärää. Edelleen haaveena olisi opiskelun ohessa tehdä töitä vaikka sitten keikkatyönä. Mutta tulevana kesänä en aio haalia liikaa opintoja, sillä syksyä varten on pakko hieman palautua ja ehkä tehdä jotain vähemmän hyödyllistä. Haaveenani olisi tehdä Juniorin kanssa ”cityreissu” pk-seudulle, tosin taaperoystävällisiin paikkoihin. Vinkkejä?

Opiskelun ja vauva-arjen sovittaminen yhteen

Mainittakoon että olen suorittanut näistä perusopinnoista 12 opintopistettä aiemmin, eli täyttä 25 opintopistettä en ole joutunut tekemään. Hyvä näin, sillä näissäkin opinnoissa oli runsaasti tekemistä. Omalla kohdallani opintojen ja vauva-arjen yhdistäminen ei ole ollut mahdotonta, mutta käsitys vapaahetkistä oli niin ja näin. Ollessamme kaksin, pidemmät vapaahetket eli esimerkiksi Juniorin päiväunet vaunulenkin ulkopuolella olen käyttänyt opiskeluun. Jos joku pohtii miten ehdin kirjoittamaan blogia, vastaus on yksinkertainen: lyhyempinä vapaahetkinä.

Ehkä joskus on tuntunut oudolta erityisesti silloin, kun samassa tilanteessa olevat kertovat menevänsä vapaahetkinään elokuviin, ravintolaan, shoppailemaan yms. Toki itse olen käyttänyt aikaa myös luisteluun, tosin maksimissaan kahdesti viikossa. Nyt taukoa on toista viikkoa. Treenaamisen olen hoitanut suurimmaksi osaksi vaunulenkillä ja lyhyemmin kotona Juniorin leikkiessä vieressä ja ollessa välillä assistenttina. -En siis treenaa ”omalla ajalla”, vaan olen koko ajan Juniorin käytettävissä jos tarvetta tavalla tai toisella tulee. Säännöllisesti Juniori tekee kyllä selväksi, koska hän määrittelee mitä äiti tekee. 

Kieltämättä sitä tuntee itsensä hieman tylsäksi, kun joku toinen huudahtaa ”ihanaa, pääsen leffaan!” ja minä huudahdan ”ihanaa, ehdin kirjoittamaan esseetä tunnin verran!!”. Voi miten osaankin pitää hauskaa. Mutta ei tämä mikään dramaattinen asia ole. Esimerkiksi se vajaan tunnin mittainen jäävuoro on ollut todella vapauttava ja rentouttava osa viikkoa. Olen päässyt tekemään sellaista mistä pidän todella paljon, ja samalla näkemään ihania treenikavereita sekä vaihtamaan kuulumisia.

Olen myös oppinut arvostamaan jokaista hyödynnettävää hetkeä. Tämän kautta keskittymiskyky sellaisina hetkinä kohoaa huippulukemiin, ja olen oppinut saamaan harvinaisen paljon aikaiseksi 20 minuutissa. Toki tämä vaatii esimerkiksi puhelimen siirtämistä sellaisen matkan päähän etteivät ”tärkeät” asiat kuten uutiset ja somekanavat ole käden ulottuvilla.

Ei ole ollut hukattua aikaa

Erityisen iloinen olen siitä, että opiskeluni ei ole Junioriin käytettävästä ajasta pois.Ns. Perushoidon lisäksi olemme ehtineet leikkiä yhdessä, tosin Juniori tahtoo nykyään leikkiä ”itsekseen”. Äidin on kuitenkin oltava näkyvissä ilmeisesti sekä turvana että keskustelukumppanina. Kiitos keittiön turvaportin, Juniori voi kirjoittaessani myös tutkia keittiötä ja ”valvoa” etten laista.

Vaikka sellainen ”oikea” rentoutumisaika on ollut aika vähäistä, en koe tarvetta uhriutua. Varaan uhriutumisen hetkiin joina on aika leikata Juniorin kynnet. Silloin uhriudumme molemmat. Opiskelu ei kuitenkaan ole hukkaan mennyttä aikaa. Ei edes siinä mielessä, että koskaan en voi olla 100%:sen varma toteutuuko juuri se skenaario mihin opintoni tähtäävät. Vaikka motivaatio ei nyt ole huipussaan, koen saaneeni paljon sellaista tietoa, mitä voin erityisesti työelämässä hyödyntää.

Ylipäänsä uuden oppiminen kiinnostaa siksi, koska erikoinen kiinnostuksen kohteeni on aivojen kehittäminen. On mielenkiintoista testata, miten näin aikuisenakin voi oppia uutta. Ilman opiskelua pysyisin todennäköisesti vain mukavuusalueellani, mutta opiskelu on patistanut perehtymään aihepiireihin ja asioihin, joita en muuten onnistuisi lähestymään. Vaikuttaa siis siltä, että tämän pienin tauon jälkeen olen valmis siirtymään seuraavaa kokonaisuutta suorittamaan. -Siis jos viimeinen essee menee läpi..