Avoliitossa alkoholistin kanssa: Ajatuksia kahden vuoden jälkeen

Facebookin Muistot -osuus on mielenkiintoinen, tosin hieman koukuttava ja ajoittain ahdistava. Pitkästä aikaa heräsin siihen, miten paljon elämäni on muuttunut kahden vuoden aikana. Kaksi vuotta sitten oli loppusuora avoliitosta alkoholistin kanssa. Muistan hämärästi miten loukussa tunsin olevani. Tiesin että pitäisi lähteä, mutta jokin pidätteli. Näin jälkeenpäin ymmärrän miten kieroon läheisriippuvuus kasvatti ajatusmaailmani.

Monien asioiden oivaltaminen ja ymmärtäminen vaati aikaa ja ymmärrystä. En voi sanoa etteikö se lyhytkin aika olisi jättänyt jälkiä. Toisaalta ymmärrän myös sen, miksi osa pysyttelee alkoholistin tai muun vastaavan kanssa yhdessä pitkään ymmärtämättä lähteä. Millaisia ajatuksia tuon ajan muisteleminen herättää nyt?

”Vastuu” toisen juomisesta

Läheisriippuvuus saa aikaan kieroutuneen ajatuksen siitä, että vastuu läheisen juomisesta on omilla harteilla. Järkyttävintä on, että myös esimerkiksi alkoholistiperheissä lapset mukautuvat tällaiseen ajatteluun. Perheenjäsenet pyrkivät tekemään kaikkensa, jottei perheen alkoholisti joisi. Kun alkoholisti tiedostaa saamansa vallan, hän valitettavan usein myös käyttää sitä.

Teoriassa moni alkoholisti varmasti tiedostaa, ettei juominen ole hallittua. Asiaa on kuitenkin helppo paeta hakemalla syitä muista ihmisistä. Läheiset ovat kaikkein lähimpänä. Itse koin useasti vääränlaisen toiminnan olevan syynä toisen juomiseen. Paras esimerkki oli tapaus, kun ruoka ei ollut valmista klo 12. Asiaa ei sovittu etukäteen, oli vain kuviteltu oletus että ruuan tulee olla valmista klo 12. Miksi siedin tuollaista? -Läheisriippuvuus lienee todennäköisin syy. Nyt viittaisin kintaalla moiselle kiukuttelulle jos aikuinen ihminen ei osaa täyttää vatsaansa kuin valmiissa pöydässä.

Alkoholistilla on aina syy juoda, etenkin krapulassa kun keho kärsii vieroitusoireista. Pitäisi kai antaa asian olla perustellen kaikki sairaudella. On kuitenkin paljon asioita, joita ei voi saada tekemättömiksi vetoamalla sairauteen. Anoreksia-aikoinani kohtelin ihmisiä häpeällisen inhottavasti. Olin sairas, mutta en tule koskaan hyväksymään käytöstäni. Samaan tapaan en hyväksy minuun kohdistunutta käytöstä. Olen päässyt yli, mutta jos jatkossa itseäni suojellakseni en anna kokemalleni toiminnalle hyväksyntää. Asiaa voisi ajatella näinkin: Kleptomania on sairaus, mutta tekeekö se varastamisesta hyväksyttävää?

Olin anonyymi itsetunnon pönkittäjä

Luulin olevani rakastettu ja tarpeellinen. Ajan myötä ymmärsin olevani vain se, johon heikkoa itsetuntoa voi pönkittää. Anteeksi jos kuulostan itserakkaalta, mutta minusta saattoi saada ”kumppanipisteitä” ihan vain siksi, koska itse en ollut rappiokunnossa. Eli kuka tahansa, ei viimeiset 15 vuotta ryypännyt olisi riittävän hehkeä. Lisäksi olin se joka tajusi että on säännöllisesti käytävä kaupassa, laitettava ruokaa ja pidettävä koti siistinä.

Tiedän että tekstini perusteella kuulostan katkeralta. Voisin ollakin, mutta asioiden toteaminen rehellisesti on vapauttanut katkeruudesta. Olen hyväksynyt etten merkinnyt tälle ihmiselle paljoakaan. Hän etsi naista, minä olin sopivasti saatavilla ja houkuteltavissa. Jos olisin katkera ja kiinni tapahtumissa ja itse ihmisessä, en osaisi iloita kaikesta ja tärkeimmästä mitä minulla on: Juniori. Mikä sitten saa kirjoittamaan tästä aiheesta vieläkin? -Ehkä juuri se, että nyt pystyn olemaan rehellinen myös itselleni. Toisaalta toivon tekstini olevan vertaistukena samaa kokeville, ja varoituksena heille joilla on mahdollisuus välttää tällaiset kokemukset.

Normaalista tuli luksusta

Tämä lienee suurin syy miksi minä jäin, ja miksi niin moni jää. Yksikin hyvä päivä, eli päivä jona toinen ei juo tai juo edes selkeästi vähemmän, antaa toivon kaike kääntymisestä hyväksi: Nyt se juominen loppuu viimein!. Näin ei vain tahdo käydä. Moni alkoholisti pystyy olemaan kuivilla yhden tai useammankin päivän. Varsinainen muutos on suurempi projekti. Jossain vaiheessa käy niin, että normaalista tulee luksusta. Jos puoliso yhtenä päivänä on selvänä, keskustelee edes lähes normaalisti ja saattaa jopa viedä roskat, syttyy toivo kaiken korjaantumisesta.

Se mikä normaalissa elämässä on arkipäivää, on alkoholistin kanssa harvinaista juhlaa. Mutta hyvät päivät ovat petollisimpia, sillä ne saavat jäämään ja uskomaan. Huonoina päivinä saattaa rohkeus riittää tavaroiden pakkaamiseen ja päätökseen lähteä huomenna. Jos seuraava päivä onkin hyvä, lähtö siirtyy. Toisena hyvänä päivänä pakatut tavarat puretaan takaisin paikoilleen. Kierre on päättymätön, ja siitä pääsee irti vain repimällä itsensä väkisin. Tai sitten tarvitaan jokin merkittävä tapahtuma saamaan päätöksen aikaan, kuten omalla kohdallani kävi.

Tulevaisuudessa parisuhteeseen?

Vauvavuosi on ollut aikaa, jona ajatukset parisuhteesta eivät ole olleet aivan priorisoituina. Joskus mietin asiaa hypoteettisella tasolla, mutta usein ajatus tuntuu epämukavalta. Minusta ei tullut miesvihaajaa, mutta epävarmuus jäi päälle. Ensimmäinen ajatukseni on, etten jaksa ainakaan hetkeen ihmistä josta paljastuu joksikin muuksi mitä hän antoi ymmärtää. Toisaalta, aika helposti haksahdin alkoholistiin. Ilmeisesti toljotin lapsena liikaa Ostoskanavaa, jossa mainostettavan tuotteen luvattiin muuttavan koko elämä. -Siis parempaan suuntaan.

Lisäksi on Juniori. Hän ei olisi parisuhteelle este eikä hidaste, mutta parisuhde ei saisi vaikuttaa häneen negatiivisesti. Luvassa on myös syksyllä meidän molempien arjessa se verran suuria muutoksia edessä, että uusi ihminen olisi molemmille liikaa. Tästäkin syystä Tinder ja muut deittisovellukset saavat pysyä syrjässä. Kiitos myös kyynisyyteni, en usko rakkauden syttyvän esimerkiksi kauppajonossa tai leikkipuistossa. Ehkä joskus, mutta nyt on hyvä näin. Ehkä siinä vaiheessa en enää kammoa ”yllätyksiä”.

Toisaalta tässä on vielä paljon opittavaa. Ei riitä, että teoriassa ymmärrän etten voi ottaa vastuuta aikuisen ihmisen toiminnasta. Mutta koska olen kokenut läheisriippuvuuden, olen tietoinen sellaisen riskistä. Ihan kaikkeen rakkauskaan ei velvoita, ja juuri niiden rajojen tunteminen on tärkeää. Nyt ainakin tiedän teoriassa, että kaikkensa antaminen ei aina ole paras vaihtoehto. Itse asiassa se taida koskaan olla paras vaihtoehto.