Entä jos kokeilisin taukoa somesta?

Tunnustus: Katson päivittäin Facebookista muistot. Erityisesti kymmenen vuoden takaiset päivitykset herättävät paljon ajatuksia joista merkittävin on häpeä. Voi apua millaista oma käytös somessa oli naamakirjaan liittyessä! Jokainen liike piti päivittää. Oli angstipäivityksiä, innostumisia ja muuten vain -päivityksiä joiden tavoitteena oli kaiketi vain saada huomiota.

Mikä puolestaan ihmetytti, ns. positiiviset päivitykset ovat sen yli 10 vuoden aikana liittyneet suurimmaksi osaksi suorituksiin. Wohoo! Olen siivonnut/pyykännyt/lenkkeillyt/jumpannut/opiskellut/soittanut/leiponut/tehnyt näitä kaikkia viimeisen parin tunnin aikana. Vuosien varrella tällaiset päivitykset ovat vähentyneet. Toisaalta olen huomannut, että moni edelleen harrastaa tällaista raportointia päivän saavutuksista.

Aikaansaamisen todistaminen somessa

Ehkä ylianalysoin. Voi olla että ihmiset muuten vain kertovat mitä ovat saaneet aikaiseksi. Ehkä julkaistu asia oli tehtävänä mukava. Tai ehkä julkaisuun ylipäänsä ei liity sen suurempia taka-ajatuksia. Välillä olen kohdannut julkaisuja, joissa henkilö todellakin ilmoittaa tehneensä parissa tunnissa sellaisen määrän askareita, että tarvitsen tuolin hanurini lähettyville välttääkseni putoamisen suoraan lattialle.

Toki julkaisuja voi kaunistella ja hieman siloitella. Laitan Instagramiin esimerkiksi treenivideoita- ja kuvia. Päivitykset ja niiden tahti voi antaa minusta hyvinkin aktiivisen kuvan. Todelisuudessa olen kuvannut viiden minuutin sisällä muutaman eri liikkeen. Samalla tavalla äärimmäisen ahkeran kuvan itsestään on ehkä tehnyt osan mainitsemistaan asioista ”niin ja näin”, mutta kuvassa näkyy vain asia johon hän on panostanut eniten.

Mistä syntyy tarve todistaa somessa omaa aikaansaamista? Luulen että osa kaipaa jonkinlaista arvostusta, mitä ei live-elämässä saa. Ehkä tykkäykset ja ihailevat kommentit saavat henkilön tuntemaan itsensä tehokkaaksi ja hyödylliseksi. Valitettavasti myös osalla itsensä arvokkaaksi tunteminen voi perustua julkaisujen aikaansaamiin reaktioihin.

Siisti ja tyylikäs koti, siistitty piha..

Kuvaan kotiani todella harvoin ensisijaisena kohteena. Voin rehellisesti myöntää, että siisteydestä huolimatta häpeän kotiani. En ole vauvavuoden aikana jaksanut panostaa sisustukseen enkä muuhunkaan. Ainoa mitä olen seuraavan muuton pelossa tehnyt, on tavaramäärän pitäminen mahdollisimman pienenä. Jos saisin energiaa kotini ulkoiseen olemukseen panostamiseen, suosisin hieman skandinaavista tyyliä, jota ripaus väriä ja mukavia yksityiskohtia pehmentää.

Kiitän onneani että asun kerrostalossa. Pihan hoitaminen saati sitten sellaisen ulkonäköön panostaminen olisi jo liikaa. Pidän kukista, mutta minulta puuttuu kukkien kasvattamiseen ja hoitamiseen liittyvä geeni. Ehkä tästä syystä suunnittelin itse liljaköynnöksen, joka on useamman vuoden ollut olka- ja käsivarressani. Tosin senkin hoitaminen hieman kärsii, sillä lähivuosina pitäisi ottaa uudet värit.

Mutta: minussa kuvat tyylikkäistä kodeista ja pihoista saavat aikaan välittömän alemmuuskompleksin. Mihin suuntaan silmäilenkin, aina jotain on vinossa, epäjärjestyksessä tai kokonaisuus tökkii muuten vain. Esimerkiksi nyt naulakko aiheuttaa varsinaisen häpeän koska inventaariosta huolimatta tuntuu että mukana on ylimääräisiä takkeja ja asettelu on muutenkin epäsiisti. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

Tämä kuva antaa sopivan ympäripyöreän käsityksen kodistani sensuroiden epäkohdat..

Entä jos pidättäytyisi päivityksistä?

Hyvä kysymys! Mikään ei sido minua tekemään päivityksiä millään sosiaalisen median alustalla. Pysyttäytyminen sosiaalisessa mediassa perustuu osittain mahdollisuuteen pitää yhteyttä ihmisten kanssa. Toisaalta voin rehellisesti myöntää, että jo IRQ-gallerian aikoina aivoni taisivat sopeutua ja addiktoitua sosiaalisessa mediassa saadun huomion vaikutuksiin. Toisaalta kyseissä nostalgisessa paikassa tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä. -Niin hyvässä kuin pahassa..

Kyllä välillä mietin miten kävisi jos pitäisin vaikkapa muutaman päivän tai peräti viikon tauon. Mielenkiintoista miten näissä ajatuksissa eteneminen jää konditionaali -muodon tasolle. Ehkä suurin ongelma on itse ajatuksessa ja toisaalta tottumuksessa. Ja addiktiossa? Tätäkin enemmän kiinnostaisi itsetunnossa tapahtuvat reaktiot tykkäysten loputtua.

Oletko sinä kokeillut pidempää sometaukoa? Millaisia vaikutuksia sillä oli?