Hae
Aliisa ihmemaassa

Aika palata treenissä suunnitelmallisuuteen -Ainakin lyhytkestoisina hetkinä

Kevään kilpailut lähestyvät ja ohjelmakin olisi valmiina. Harjoittelu on kuitenkin ollut sen verran satunnaista, että kilpaileminen näyttää jäävän väliin tänäkin vuonna. Kieltämättä hieman harmittaa, mutta ensi vuonna uusi yritys ja uusi ikäsarja. Periaatteessa voisin mennä pykälää helpompaan sarjaan kilpailemaan, mutta ohjelman sisällön ja pituuden kriteerit ovat erilaiset. Tämä ei kuitenkaan estä paneutusta ohjelman harjoitteluun.

Olen jäävuoroilla päässyt harjoittelemaan ohjelmaa ja listannut ylös merkittävimmät parantamisen kohteet. Kevätkauden aikana perehdyn niihin sen mukaan miten on mahdollista vauva-arjen ja opiskelun ohessa. Kaksi edellistä, erityisesti osio ”vauva” ovat edelleen priorisoitu. Yh-arjen ainoa haaste on vuorokauden rajallisuus. Päivästä tahtovat loppua minuutit kesken. Esimerkiksi tämä uutinen oli mielestäni täyttä valetta.

Mutta itse projektiin. Miten yritän päästä tavoitteeseen luistella edes kilpailusarjan kannalta uskottavan ohjelman?

Peruskunto ja tekniikka

Ohjelmani kesto on määritelty tarkoin: 2 minuuttia, 50 sekuntia. Yksittäinen sekunti puolelle tai toisella ei välttämättä haittaa, mutta suuremmista heitoista vähenetään pisteitä. Vajaa kolme minuuttia voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta sen aikana syke nousee korkealle, ja lisäksi on kyettävä keskittymään mahdollisimman puhtaaseen suoritukseen. Ensimmäinen haaste: kunnon kohottaminen. Vaikka periaatteessa olen melko hyvässä fyysisessä kunnossa, kisaohjelman luisteleminen vaatii mm. kestävyyttä, hapenottokykyä ja lihaskestävyyttä. Päälle ponnistusvoima ja staattinen pito esim. pirueteissa.

Toinen haaste on tekniikka. Kiitos todella taitavan valmentajan, kehitystä ehti tapahtua syksyn aikana. Mutta matkaa ”kisakuntoon” on paljon. Perusluistelu ja askeltekniikka kaipaavat hiomista. Ohjelmaan kuuluisi mm. yksöishypyistä vaikein eli axel sekä helpoimpia kaksoishyppyjä. Yksikään ei onnistu puhtaasti. ”Melkein” -tapauksia on ärsyttävän paljon. Piruetit pyörivät melko hyvin, mutta asennot vaativat hiomista. Tässä pienenä esimerkkinä yhdistelmäpiruetti, jossa asenne on luokkaa ”kunhan teen”. Jalkojen suoristaminen ym. unohtui täysin. Pirueteissa pitäisi jokaisessa asennossa pyöriä neljä kierrosta, mikä ei myöskään toteutunut.

Peruskunnon kehittäminen ”kisakuntoon”

Kuten arvata saattaa, en voi käyttää 1-2 tuntia päivästä muuten kuin vaunulenkin muodossa olevaan treeniin. Siksi joudun pilkkomaan harjoittelun pieniin osiin siihen asti, kunnes tuo ihana, olen tästä tyytäväinen -kunnon talvi suostuu väistymään. Käytännössä tämä tarkoittaa ”kotijumppaan” siirtymistä. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, päinvastoin.

Lihaskuntoa kehitän ns. kehonpainoharjoitteilla: kyykyt, kyykkyhypyt, pistoolikyykky, askelkyykystä hyppääminen jne. Koska jäällä tarvitaan hyvää kehonhallintaa, myös keskivartalon lihasten on oltava vahvat. Tässä auttavat vatsa-ja selkätreeni, jooga, tasapainoharjoitteet sekä käsilläseisonta -yritykset. Lisäksi harjoittelen päivittäin muutaman minuutin piruettilusikalla. Väline on kuin tasapainolauta yhdelle jalalle. Kupera pohja mahdollistaa tasapainoharjoittelun sekä pyörimisen.

Kestävyyttä olen harjoitellut vaunulenkeillä, mutta hapenottokyky vaatii kehittyäkseen vähän muutakin. Lumettomaan aikaan/ vähemmän liukkailla keleillä vaunulenkillä voi tehdä spurtteja, mutta nyt huonon kelin aikaan olen ottanut käyttöön pahimman viholliseni hyppynarun. Suosittelen lämpimästi tuon rakkineen käyttöä, kovin pitkään ei tarvitse hyppiä että tuntuu!

Tekniikan harjoittelu jäällä

Koska jäälle pääseminen on epäsäännöllistä, on jokaisella kerralla yritettävä keskittyä jokaiseen harjoitteeseen. Itsenäisesti harjoitellessa tämä on heikoin puoleni. Varaan yhteen jäävuoroon liikaa kaikkea. Jos haluan oikeasti kehittyä, on alettava kirjoittamaan ylös ne asiat joita milläkin kerralla harjoittelen ja huolellisesti. Tällä hetkellä voisin luonnehtia itsenäistä harjoitteluani yksijakoiseksi jääharjoitteluksi: nopeasti kaikki mahdollinen mitä suinkin ehtii tehdä. Jos jääaikaa olisi 2-3 tuntia, hommassa olisi ehkä järkeä. 50 minuutin vuorolla tuollainen tyyli lähinnä pilaa edes vähänkin hyvän tekniikan.

Eli mieluummin rajattu määrä sisältöä, mutta laatuun panostaen. Koen tämän oikeasti todella vaikeaksi. Turhan usein eksyn vanhaan, joskus hyvänä pitämään ajatukseen enemmän on enemmän. Ainakin laadun asettaminen määrän edelle antaa ikuisuusprojektin. Eli en voi väittää etteikö olisi tekemistä. Tästä syystä mietin usein että esimerkiksi baletti erittäin alkeis-alkeis-alkeistasolla voisi olla hyvä. Tai sitten paluu soittotunneille opettelemaan hienosäätöä.

Jään ulkopuolisen harjoittelun jaksottaminen

Tämä voi kuulostaa kunnianhimoisemmalta suhteessa todellisuuteen. Lähtökohtaisesti asetan harjoittelun minimiodotukseksi itse tekemisen, en kestoa tai toistojen määrää. Tavoitteena on enemmänkin mahdaltaa kynnystä harjoittelun monipuolistamisessa. Jos onnistun monipuolistamisessa vaikka sitten tekemällä kolme minuuttia jotain mihin en ole tottunut, olen onnistunut.

Lisäksi jaksottamisen pyrkimyksenä on huomioida palautumiseen annetun ajan riittävyys. Jos jatkuvasti painottaisin esim. lihaskunnon treenaamista, en ehtisi palautua. Tosin käyttämäni aika ja toistojen määrä ovat sitä luokkaa, että palautuminen on aika varmasti turvattua. Mutta parempi pelata varman päälle. Mainittakoon että minulla on hieman muutakin tekemistä arjessani kuin treenaaminen. -Ja ikää..

Jaksottaminen monipuolistaa harjoittelua, mikä taas lisää mielekkyyttä. Vaikka olenkin herkästi paikoilleen jämähtävää tyyppiä, liian yksipuolinen liikkuminen alkaa ennen pitkää muuttua velvollisuudeksi vailla erityistä merkitystä. Aluksi mietin jaksottamista viikoittain. Eli jokaiselle viikolle on oma teemansa: peruskunto, kehonhallinta ja notkeus, lihaskunto jne. Viikko (5-6 päivää koska lepopäivät) voi olla lihaskunnon kehittämiselle pitkä aika. Toisaalta harjoitusajat ja toisojen määrät eivät päätä huimaa. Sattuneesta syystä myös keskeytyksiä tahtoo tulla.

En tiedä viitsinko pitää kirjaa tuloksista, mutta yksi asia kiinnostaa: kuinka vähällä harjoittelulla tuloksia tulee? Minulla on erittäin positiviisia kokemuksia sellaisen harjoittelun tuloksista joissa ei tarvitse rikkoa lihaksia tai tehdä kestävyysharjoituksia siihen asti ettei henki kulje. Sen sijaan pienet päämäärät ovat kehittäneet. Tosin erityisesti osaamista vaativissa liikkeissä (esim. taitoluistelussa hypyt ja piruetit) on ”parasta ennen” aika toistomäärässä. Jos sen ylittää, lopputuloksen laatu menee alaspäin.

Mikäli lukijoita kiinnostaa, voin kertoa ilmeneekö kehitystä pienestä panostuksesta huolimatta. On kuitenkin hyvä muistaa, että tavoitteena ei ole esim. lihaksen kasvattaminen tai ylipäänsä ulkoiseen olemukseen liittyvä tavoite. Kehitys ilmenee peruskunnon ja (toivottavasti) tekniikan kehittymisenä. Ja toivottavasti lopputuloksena on edes kohtuullisen hyvin luisteltu kisaohjelma. -Vaikka sitten vain harjoitusten yhteydessä.

Näillä ajatuksilla toivotan itse kullekin mukavaa päivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *