Huolestuttaako aikuisten ruutuaika?

Lasten ja nuorten ruutuajan vaikutukset oppimiseen, keskittymiskykyyn sekä mielenterveyteen näyttävät herättän säännöllisesti keskustalua ja ajatuksia. Liiallisen ruutuajan negatiivisista vaikutuksista on jo pidempään ollut selkeää näyttöä. Osa on ilmeisesti yrittänyt vähentää ruutuaikaa, mutta huonoin tuloksin. Entä aikuisten ruutuaika? Olemmeko immuuneja samoille vaikutuksille?

Oman ruutuaikani kontrolloiminen

Älypuhelimen hankkimisessa vitkuttelin yllättävän pitkään. Oma Nokiani alkoi olla harvinaisempi näky painettavista näppäimistä puhumattakaan. Kun puhelin sanoi sopimuksen irti, suostuin viimein ottamaan tilalle älypuhelimen. Aluksi käyttö oli epämukavaa kosketusnäytön vuoksi. Vähitellen siihenkin tottui, samoin jatkuvasti käytössä olevaan nettiin. Vähitellen kiinnostus sosiaalisen median tarjotaan kasvoi turhankin paljon. Myös Googlesta piti tarkastaa yhtä sun toista.

Muutama vuosi sitten havaitsin, että puhelin on kädessäni turhan usein. Samalla aika mystisesti katosi johonkin, aina oli kiire. Puhelin alkoi myös opiskeluaikoina kiinnostaa tenttikirjoja enemmän. Vanha kunnon siivoamistarve oli tosin vähentynyt. -Kiitos puhelimen joka tarjosi päivitetyn pakoreitin kurssimateriaalista. Kun puheet liiallisesta ruutuajasta ja sen aiheuttamista ongelmista nousivat enemmän esille, aloin itsekin pohtia olisiko toiminnassani parantamisen varaa. Asian myöntäminen nolotti, mutta pakko sekin totuus oli kohdata.

Olisin toki voinut kokeilla vertailevaa puolustautumista, eli on ihmisiä jotka käyttävät puhelinta paljon enemmän. Olennaista kuitenkin oli, että se määrä mihin olin ajautunut, vaikutti jo muuhun tekemiseeni. Aloitin pienillä kokeiluilla. Puhelin pysyy käyttämättömänä 20 minuuttia, minkä ajan luen tenttikirjaa tai teen jotain muuta. Hävettää myöntää, mutta 20 minuuttia oli aluksi pitkä aika. Vähitellen puhelin jopa unohtui, ja ajat pitenivät. Kyse olikin sitten vieroitushoidosta.

Jos en kontrolloi..

Edelleen tulee päiviä, joina unohdun ruudun äärelle liian pitkäksi aikaa. Ongelmana ei ole niinkään itse ruutu, vaan toiminnan laatu. Selailu muuttuu poikkoilevaksi, enkä jaksa olla montaakaan sekuntia yhdessä kohteessa. Jos menen lukemaan uutisia, en malta lukea tekstiä huolella vaikka avaisin artikkelin. Keskittymiskyky ja fokus yhteen asiaan kerrallaan laskee nopeaan tahtiin. Jos tämän jälkeen yritän keskittyä kirjoittamiseen tai esimerkiksi kirjan lukemiseen, menee oma aikansa että aivoni hyväksyvät aktiviteetin yksipuolisuuden.

Voin siis rehellisesti myöntää, ettei tietynlainen ruutuaika tee aivoilleni hyvää. En osaa määritellä keskittymiskykyäni täysin. Kiinnostukseni eri asioihin on kapea-alaista, mutta olen oppinut motivoimaan itseni niin, että saan keskittymiskyvyn korkealle tarpeen vaatiessa. Ts. esimerkiksi kursseissa joiden sisältö ei tunnut mielenkiintoiselta. Jos kyseessä on aidosti mielenkiinnon kohde, panostan siihen täysillä. Myös keskittymiskyky on korkea. Jos tehtävä asia on vähemmän kiinnostava tai mielenkiinnon ulkopuolella, keskittymiskykyni on todella herkkä hajoamaan.

Liika sovellusten selailu tekee minut hermostukseeksi. Keskittymiskyvyn heikkenemisen lisäksi myös esimerkiksi nukahtaminen vaikeutuu. Tästä syystä yritän laittaa puhelimen ajoissa yötauolle. Hävettää myöntää, mutta suositeltuun kahteen tuntiin en ole malttanut edes yrittää. No, onpahan ikuisuusprojekteja. Mutta kokonaisuudessaan ruutuajan kontrolloimisesta on ollut apua. Yhteenvetona voisin todeta saaneeni paljon enemmän aikaiseksi. -Ja onneksi minulla tuo yksi tehokas ruutuajan rajoittaja, Juniori.

Voimmeko paasata lapsille ja nuorille tekemättä itse samoin?

Uskallan väittää, että myös monien aikuisten olisi hyvä miettiä omaa ruutuaikaansa, tai vähintäänkin sen laatua. Koostuuko ruutuaika esimerkiksi pelkästä nettilehden -tai kirjan lukemisesta, vai tuleeko tarkastettua muutama (eli parikymmentä) muuta kohdetta? Hyvä testi ainakin minulla on ollut puhelimen laittaminen syrjään ja omien ajatusten kuulostelu: Vieläkö ”pitäisi” tarkistaa puhelimesta pari asiaa? Vaikka sitten kellonaika vaikka seinällä on kello?

Jos laitan itseni lapsen asemaan, tuntuisi oudolta saada käskyjä aikuiselta joka itse toimii täysin toisin. Vaikka tietyssä iässä tulee tehdä nimenomaan päinvastoin kuin aikuiset, lapset ja jopa nuoret usein seuraavat heidän esimerkkiään. -Ainakin jos sitä ei tarvitse myöntää. Tuskin itsekään olisin kiinnostunut lukemisesta, jos perheessäni jokaista ei olisi nähnyt päivittäin kirjan ääressä. -Lemmikkejä laskematta. Sama pätee liikuntaan.

Onko aikuisten käyttämä ruutuaika ainoastaan hyödyllistä?

Tässä kohden totean, että kirjoitan blogitekstini aina tietokoneella. Tekstin kirjoittamisen aikana puhelimella ei ole asiaa käsieni ulottuville, ellei joku sitten soita minulle. Sama pätee opintoihin liittyviin esseisiin. Tosin yksi poikkeus oli ja on ajoittain edelleen. Jos materiaalina on käytettävä verkossa julkaistua artikkelia joka on turhan pitkä tulostetavaksi, luen tekstiä puhelimesta. Ja inhoan jos näin on työskenneltävä. Vaihtoehtona on tehdä kaikki koneella, mutta inhoan myös jatkuvaa ikkunoiden avaamista ja sulkemista. Haluan pitää kirjoitetun tekstin näkyvillä.

Jos nyt avaisin puhelimen hakeakseni vaikka artikkeleita jotka tukevat tekstini sisältöä, olisi aika varmaa eksyä mystisesti myös muualle, mukamas tärkeään muttei tämän tekstin kannalta olennaiseen kohteeseen. Korkeintaan itse toimintani tukisi sitä, että minun on parempi pohtie selkeät rajat milloin luuria käytetään ja milloin ei. Joskus kuitenkin tulee päivä, kun joudun rajoittamaan myös Juniorin ruutuaikaa. Pahoin pelkään, että pienetkin lapset huomaavat jos aikuisen toiminta ei ole uskottavaa. 

Pohdintaa

Kuten mitkä tahansa tavat, uskon että ruutuaika ja sen rajoittaminen ovat koko perheen asia. Toki pieni vähemmistö elää sosiaalisen median ulkopuolella ja käyttää puhelintaa oikeasti vain soittamiseen tai korkeintaan tekstiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Enemmistö lienee kuitenkin se, joka käyttää puhelintaan ”vähän” muuhunkin. Ja tähän enemmistöön kuuluu myös aikuisia.

Omalla kohdallani olen päätynyt jällee pysymään hiukan enemmän mukavuusalueen puolella. Minulla ei ole ruutuaikaa mitä rajoitan, vaan päivässä on oltava tiettyjä hetkiä ruuduttomalle ajalle. Ruuduttomaan aikaan kuuluu ruokailu, kirjoittaminen koneella, mahdollisimman usein ulkoilu (kuuntelen välillä musiikkia tai äänikirjaa), yhteiset leikkihetket Juniorin kanssa sekä tietty aika ennen nukkumaanmenoa. Näiden ruuduttomien hetkien lisääminen päivään on vähentänyt ruutuaikaa mukavasti. -Ainakin viikkoraportin perusteella.

Osa asiantuntijoista ei puolla tällaista ratkaisua. Puhelin pitäisi olla täysin poissa käytöstä, samoin addiktoivat sovellukset, sillä tällä taktiikalla aivot tulkitsevat puhelimen käyttämisen palkinnoksi. Varmasti näinkin on. Ehkä olen siinä määrin addiktoitunut, etten ole valmis luopumaan kaikesta. -Etenkin kun kuulun heihin joilla osa sosiaalisesta elämästä on muualla kuin konkreettisessa ihmisten näkemisessä jo välimatkojenkin vuoksi. Päivitän myös Instagramiani päivittäin, mutta pienellä rajoituksella: en seuraa jatkuvasti mahdollisia tykkäyksiä ja kommentteja. Kieltämättä tämäkin muutos on säästänyt aikaa. Tai tarkemmin ottaen tuonut lisäaikaa. Kas kummaa.. Tähän voisin lisätä myös terveiseni opiskelijoille: Tämä ei ratkaise jokaisen ongelmia, mutta itselläni opintojen suorittaminen ja eteneminen helpotti kummasti juurikin ruutuajan huomioisen myötä. Nim. opin kantapään kautta. 

Oletko sinä joutunut tai halunnut vapaaehtoisesti säädellä omaa ruutuaikaasi?